Sarin maailma

Kolmas vuosi uudessa Hämeenlinnassa on ollut monipuolinen ja vaihteleva. On myös tarkastelunäkökulmasta kiinni, miten vuosi on mennyt, onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi. Uuden kulttuurin syntyminen kotikaupungissamme on sujunut hyvin, jokainen meistä on luopunut jostain vanhasta, ja on opittu yhdessä jotain ihan uutta. 
 

Hämeenlinnan arvot, rohkeus ja luovuus, ekologisuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys sekä asiakaslähtöisyys ovat vaativia ja niiden pitää ohjata kaikkea kaupunkikonsernin toimintaa. Käsitteet oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus liittyvät läheisesti yhteen. Loppuvuoden julkisessa keskustelussa esiin on noussut vahvasti oikeudenmukaisuus, ovatko tehdyt ratkaisut oikeudenmukaisia erilaisia kuntalaisia kohtaan.
 

Peruspalveluissa oikeudenmukaista on varmasti taata jokaiselle tarvittavat peruspalvelut. Siihen pyritään ensi vuonna entistä paremmin terveydenhuollon kanavamallin tai vaikkapa mielenterveyspalveluiden vahvistamisen kautta. Se tarkoittaa myös joskus jostain luopumista, että kaikille voidaan turvata riittävän hyvä vaihtoehto.
 

Valtakunnan tasolla oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa punnitaan myös. Onko oikeudenmukaista että suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat? Tai onko oikeudenmukaista että palveluiden saatavuus heittelehtii kunnanrajan yli kuljettaessa?
 

Meillä Hämeenlinnassa on aloitettu suuri palveluiden uudistaminen osana uuden kunnan syntymistä. Työ jatkuu ja tarve koko julkisen sektorin rakenneuudistukselle kasvaa edelleen. Ei näet ole oikeudenmukaista jättää huolehtimatta kokonaisuudesta, jos osalla porukasta menee hyvin. Joulunpyhien jälkeen härkäviikoilla maan hallitus ja valtiovarainministeriö julkaisee koko maata koskevan suunnitelman kuntauudistuksen etenemiselle. Väistämättä asia on meilläkin ajankohtainen. Vahva yhteinen näky on muutoksen tarpeesta, keinoista ollaan erimielisiä. Aamulehden pääkirjoitus viikonloppuna pohti kuntakapinan oikeudenmukaisuutta ja vastuunkantoa. Kaverista on pidettävä huolta myös kuntakentällä, katse pitkälle tulevaisuuteen. Näin ajatellen, lasi on puoleksi täynnä, mutta tehtävää riittää että se täyttyy edelleen, oikeudenmukaisesti.
 

Joulurauhaa!

Kolumni on julkaistu Keski-Hämeessä 21.12.2012

Elämme Suomen historiassa ainutlaatuista aikaa. Suomi ikääntyy Japanin jälkeen kovinta vauhtia ja kuntasektorilta jää eläkkeelle 320 000 ihmistä vuosikymmenen aikana.  Vuonna 2030 on 21 uutta huollettavaa 100 työssäkäyvää kohti verrattuna vuoden 2010 tasoon. Nykyrakenne ei enää riitä. Tulevaisuuden haasteisiin vastataksemme tarvitsemme uudistamista rakenteissa. Näistä tärkeimpinä ovat työelämän uudistaminen ja kuntauudistus.

Adventinajan keskustelussa uuden tuleminen on ajankohtainen asia. Kuntauudistuksen ja hallitusohjelman mukaisen esityksen odottaminen herättää vilkasta ja monipuolista keskustelua, kuten pitääkin. Ministeri Virkkusen vierailu marraskuun lopussa on nostanut rakennekeskustelun myös Hämeenlinnan seudulla uuteen uskoon. Hämeen Sanomien reipasotteinen otsikointi 23.11 on herättänyt hämmennystä.  Hallitusohjelmaa toteuttava ministeri ei sanonut hattulalaisten elävän Hämeenlinnan siivellä, vaan totesi koko seudun olevan samalla ruokakupilla. Eli seutu menestyy kokonaisuutena, ja jatkossa yhä enemmän myös täällä on löydettävä yhteisen tekemisen parhaat mallit, yhdessä sopien.

Miksi sitten rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä? Ikääntymisen ohella julkisen talouden kestävyysvaje, kriisi, vaatii ripeitä ja rohkeita toimenpiteitä. Kyse on julkisen talouden kokonaisuudesta. On turha asettaa vastakkain kuntien ja valtion taloutta, vaan kansantalouden kokonaisuuden on oltava kestävällä pohjalla. Ensi vuonna 2012 Suomi velkaantuu 7 mrd euroa, samoin kuntien velkaantuminen jatkaa kasvuaan. Eli uudistusta tarvitaan kaikkiin rakenteisiin, tarvitaan siis sellaiset rakenteet joilla otetaan vastaan tulevaisuuden haasteet. Ja tähän uudistukseen tarvitaan sekä valtiota, mutta ennen muuta meitä kaikkia kuntapäättäjiä. Erilaisilla alueilla on erilaiset mahdollisuudet ja riskit, ja siksi paikallisesti yhteistyössä etsittävät ratkaisut ovat menestyksellisten rakenteiden edellytys.

Vahva kunta on alueensa kehittäjä, talouskasvun generoija.  Toinen kunnan keskeinen tehtävä on hyvinvointipalveluiden järjestäminen asukkailleen. Valtio ei voi hoitaa hyvinvointipalveluita vaan vahvan kunnan on se tehtävä. Iso ongelma nykymallissa on, että liian usein kunta ja palvelurakenne ovat eriytyneet, rahat ja vastuu ovat eri käsissä.  Vahva kunta on kaikkien paras tapa järjestää palvelut, veronkerääjät ja palveluiden järjestäjät ovat samat. Vahva kunta vahvistaa myös demokratiaa, kun kuntalaisten valitsema valtuusto päättää maankäytöstä ja palveluista. Valtion ja kunnan suhdetta pitää myös tarkastella uudelleen, ja myös kunnan koko tehtäväkenttää, niiden kustannuksia ja vaikuttavuutta.

Kuntauudistamisen keskeinen asia on palvelurakenteiden uudistaminen. Tarvitaan kokonaan uusia tapoja toimia. Uusien tapojen löytäminen on helpompaa, kun ollaan aidosti saman pöydän ääressä, tasavertaisina tekijöinä. Samassa pöydässä tulee olla niiden, jotka luontaisesti toimivat samalla alueella. Joku käyttää tästä nimitystä työssäkäynti- ja asiointialue. Ihmisten keskittyminen on ihmisten luontaista liikkumista, ja joka kolmas suomalainen käy töissä muualla kuin asumiskunnissa. Niin myös täällä Hämeenlinnan seudulla.

Itse keskuskunnassa toimivana valtuutettuna toivoisin myös meille tänne Hämeenlinnan seudulle avointa, raikasta, rohkeaa ja näkemyksellistä keskustelua yhdessä, samoissa pöydissä. Katse suunnattuna tulevaisuuteen, pitkälle lastemme aikuisuuteen, ja yhä edemmäs. Tarvitaan vastuuta myös naapureista ja kiinnostusta siihen, miten naapurilla menee.  Uskalletaan siis avata keskustelu myös itse, ollaan rohkeita. Yhteinen tavoitteemme on kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen ja Suomen hyvä tulevaisuus.

Julkaistu Hämeen Sanomien vierailijapalstalla 4.12.2011

2000-luku on jatkanut edellisen vuosituhannen lopun muutosta kiihtyvällä tahdilla. Meidät nykypäivän lasten vanhemmat kouluttanut erinomainen 70-luvun keksintö, suomalainen peruskoulu, on myös muutoksen tarpeessa. Pisatutkimusten tuloksista saamme olla ylpeitä, mutta parhaana pysymisen edellytys on jatkuva kehitys. Olennaista on myös pitää huolta jatkumosta, mistä lapset kouluun tulevat ja minne he menevät sen jälkeen? Ja mikä on siinä yhteiskunnan rooli?

Vanhempien roolin arvostaminen on noussut uuteen kukkaansa, ei enää vain pelkästään juhlapuheissa, vaan myös viranomaiset huomioivat jo oman toimintansa suunnittelussa erilaisten perheiden erilaiset tarpeet. Meillä Hämeenlinnassakin yhtenä isona valintana on kasvatuskumppanuus ja sen tukeminen lapsen parasta kehittymistä edistäen. Olisiko aika myös katsoa lähivaikuttaminen selkeämmin osaksi koko demokraattista päätöksentekoa ja miettiä vaikkapa koulujen johtokuntia? Nyt uuden peruskoulun syntyessä Seminaarinmäelle on syytä ottaa vanhempien kiinnostus ja halu vaikuttaa aidosti ja rohkeasti mukaan uuden rakentamiseen jo alusta pitäen. Vanhempien tehtävänä on olla tarkkana, että lapset saavat turvallisen ja erittäin hyvän koulun. Samaa yhdessä tekemistä tarvitaan jokaisen koulun yhteyteen.

Minkäläisia muutoksia elämänkaariajattelu ja asukas tai asiakaslähtöisyys sitten vaatii lasten ja nuorten palveluilta, eteenkin opetuspalveluilta? Ja minkälaisia taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Sen sijaan että säilytämme nykyistä koulua, on muokattava opetusta, suunnittelua ja toimintaa kokonaisuudessaan, rakennettava siis uutta koulua jatkuvan arvioinnin ja kehittymisen kautta.  Vauhti on aivan liian kovaa paikoilleen jäämiseen. Koulun tulee olla paikka eri alojen luoville kohtaamisille ja paikka erilaisten oppilaiden ja aikuisten kohtaamisille. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan ennen muuta soveltavaa osaamista ja luovia ratkaisuja.  

Koulu voi ja sen pitää olla avoin yhteisön toimintakeskus, muutakin kuin 45 minuuttia yksittäistä oppiainetta. Toimivat tilat ovat käytössä aamusta iltaan ja myös viikonloppuisin, mutta koulun omaa toimintaa, sitä hyvää opetusta, tapahtuu myös muualla. Jokaisen koulun oppimisympäristönä ovat koko kaupungin tuomat mahdollisuudet. Kirjastot, museot, kentät, puistot, hallit, muut julkiset tilat ja palvelut (Arx!), eikä pidä unohtaa netin kautta koko maailmaa.

Hämeenlinnassa on koulun uudistaminen saanut vauhtia ikävällä tavalla vanhojen tilojen tullessa tiensä päähän. Kriisi on kuitenkin taas kerran iso mahdollisuus. Meillä on varsin usein vallalla ajatus, että palvelut ovat sidoksissa seiniin ja osaaminen tiettyyn paikkaan. Resurssit ovat tietty erittäin tärkeitä laadun turvaamiseen ja tarvitsemme terveelliset ja turvalliset tilat jokaiselle koululaiselle. Ihmisistä kaikki on aina kuitenkin kiinni. Osaava, ammattitaitoinen ja innostunut opettaja on ratkaiseva tekijä. Vaikka olisi minkälaiset seinät, hienot tietokoneet ja näyttötaulut, mikään ei korvaa hyvää opettajaa.

Kun aloitin aikanaan opiskelut Helsingin OKLssä, muistan professori Juhani Hytösen avausluennon elävästi.. Hän totesi meitä uusia opiskelijoita herätellen ”lääkäri tappaa yhden kerrallaan, opettaja voi tappaa koko luokan”. Positiivisesti kääntäen hyvä ja kannustava opettaja voi pelastaa lapsen ja antaa elämänmittaiset eväät tasapainoisena ihmisenä toimimiseen. Minkälainen on sinun muistojesi ope?

Myös ensi vuodelle Hämeenlinna hakee valtiolta opetusryhmien pienentämiseen saatavaa valtionosuutta. Vaikka koko kaupungin keskimääräinen ryhmäkoko ensi vuonna voi hieman kasvaa pienten kyläkoulujen lakkautuksen yhteydessä, pidetään kiinni riittävän pienistä opetusryhmistä. Eripuolella kaupunkia tapahtuvat muutokset koulussa luo kokonaan uutta koulukulttuuria. Toivon, että vanhoista yhteisöistä säilyvät ne hyvät perinteet mutta samalla ollaan valmiita rakentamaan sitä uutta koulua, myös opettajanhuoneeseen. Asiakaslähtöisessä tai ihmiskeskeisessä ajattelussa opetuskin elää ja liikkuu sinne missä tarve on, syntyy konsultointia, verkostotyötä ja yhteistä tekemistä. Ammattilaiset toimivat yhdessä, saman pöydän ääressä, asiakas, lapsi keskiössä.

Erityinen mahdollisuus Seminaarinmäelle syntyvässä uudessa koulussa on laaja oppilaspohja. Jokaisella lapsella on oikeus aloittaa koulutiensä lähikoulussa ja saada tarpeidensa mukaista opetusta. Myös muilla oppilaille erilaisuuden kohtaaminen on valtava mahdollisuus. Jos ei ole koskaan tavannut liikuntavammaista lasta, eri tavalla kommunikoivaa ihmistä, näkövammaista henkilöä tai vaikkapa eri väristä ihmistä, kuva ihmisistä on kovin kapea. Jos on tavannut ja toiminut yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, on oppinut että enemmän on samanlaista kuin erilaista ja että jokaisen kanssa löytyy ne yhteiset tekemisen tavat.

Tästä kaikestä syntyy uusi koulu, hämäläisten sulatusuuni, jossa erilaisuus sallitaan ja erilaisia näkemyksiä, tarpeita ja toiveita kunnioitetaan. Jokainen saa äänensä kuuluviin ja on osana yhteisöä. Yhdessä elämistä voi harjoitella vain - yhdessä elämällä.

Julkaistu Hämeen Sanomien vierailijapalstalla 24.11.2011 

31.10 Häsassa Janakkalan kunnallispoliitikot keskustelivat, tai jättivät keskustelematta kuntarakenteesta. Yksi korjaus artikkeliin ja pari lisänäkökulmaa. Maan hallitus on yksituumaisesti linjannut, että pakko ei ole se keino jolla parasta syntyy, vaan ohjaus, neuvonta ja yhteistyö on tapa edetä. Kokoomuslainen kuntaministeri Virkkunen on todennut että kuntarakenne uudistetaan koko maassa suunnitelmallisesti vastaamaan 2020-luvun haasteisiin. Kullekin alueelle laaditaan esitys tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Uudistuksen tärkein tavoite on varmistaa kuntapalvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuus koko maassa. Tämän päivän rakenne ei vastaa enää ihmisten elämää ja tarpeita.
 

Kokoomuskin on kuitenkin omassa vaaliohjelmassaan ja kannanotoissaan todennut että pakolla ei synny kuin tuskaa ja ahdistusta, ja siksi muut keinot ovat tarpeellisia. Eli, toisin kuin kunnanhallituksen pj Taponen (kesk) toteaa, myöskään Kokoomus ei aja pakkoliitoksia. Kokoomus ajaa järkevää, seutujen ja ennen muuta suomalaisten hyvinvoinnin edistämistä, jossa organisaatiot eivät ole tärkeämpiä kuin ihmiset.
Ihmisten ja alueiden välisten erojen tasaus on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Siitä onkin pidettävä kiinni koko Suomen asuttuna pitämiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi. Valtionosuusjärjestelmä on Suomen nykyisen kuntarakenteen koossapitäjä ja siksi olennainen muutosprosessin väline.  
Laskelmat veroprosenteista ilman valtionosuuksia, tuovat esiin missä mennään. Esimerkiksi Janakkala saa verotulon tasausta yli 70 euroa asukasta kohden, kun taas jokainen hämeenlinnalainen maksaa muihin kuntiin 80 euroa. Olosuhteet eivät merkittävästi muutu rajan yli mentäessä.  

Parashankkeen jatkona etenevä kunta- ja palvelurakenneuudistus etenee monella tasolla. Kuntia kuullaan ja erilaisilla alueille kunnat löytävät erilaisia, juuri sille alueelle parhaiten soveltuvat ratkaisut. Kunnanjohtaja Ahosen kirjoituksessa muutama viikko takaperin kuvattiin missä kaikessa yhteistyöelimissä Janakkala on mukana. Hyvä niin, mutta voisiko noita himmeleitä purkaa tekemällä ihan oikeasti yhdessä? Niin että rahat ja vastuu olisivat samassa korissa?Lopuksi. Kuntakoon kasvattaminen on koettu välttämättömäksi jo 60-luvulla. Nykyisen hallituksen pyrkimys tehdä nopeasti tarpeeksi suuri reformi on ainoa oikea tie. Kuntarakenne muuttunee perusteellisesti, mutta ei laatikkoleikin vaan parempien palveluiden takia. Vahvat peruskunnat madaltavat hallintoa ja tuottavat parempia hyvinvoinnin edellytyksiä.

Näin syysloman alla, hieman paatoksellista pohdintaa päätöksenteosta. Pahoittelut jo ennakkoon naivista tulevaisuudenuskosta;)

Poliittinen kulttuuri ja ilmapiiri on muuttunut. Paradoksaalisesti, sekä hyvää että huonoon suuntaan. Ehdottoman hyvää on avoimempi valmistelu, osallistaminen, ns puolivalmiista asioista laajoilla joukoilla keskustelu ja vuoropuhelu. Huonoa taas on osittainen keskustelukulttuurin muuttuminen vastakkainasetteluun, taaksepäin katsomiseen ja erheiden tonkimiseen, eräänlaiseen menneisyyden Suomeen. Aiheuttaa henkistä taantumaa, kun nämä tekemisen ankeuttajat, pyrkivät kokonaisuutta tai asioiden syy-seuraussuhteita ymmärtämättä, etsimään virheitä, ongelmia ja byrokraattisia esteitä.

Kun luovuustutkijat nostavat esiin menestyksen ja uusien innovaatioiden edellytyksiä, nousee luottamus ja kannustaminen ykkössijalle. Luottamus taas syntyy jatkuvan keskustelun, avoimen käsittelyn ja tavoitteellisen sekä strategisen toiminnan myötä. Selkeä työnjako ja yhteiset pelisäännöt ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Jos ei tee mitään, ei tee myöskään virheitä, sanotaan. Muuttuvassa maailmassa menestyjiä ovat ne, jotka eivät jää paikoilleen, vaan menevät eteenpäin, näkemyksellisesti ja luovat kokonaan uusia tapoja toimia. Uskaltavat irtaantua vanhasta ja rakentaa uutta. Silloin joskus, voi mennä hieman metsäänkin, olennaista on arvioida ja ottaa opikseen. Siksi prosessien kuvaaminen ja arviointi on niin ensiarvoisen tärkeää. Tätä on syytä tehdä Hämeenlinnan kaupunkikonsernin toiminnasta. Omistajaohjauksen pelisääntöihin tulee varmasti paitsi koulutusta, myös kuvaus miten päätöksenteon tulee kaupunkitasolla mennä- kuka, missä ja milloin päättää mistäkin.

Maanantain IP käsittelystä uutisoitiin ihmetellen valtuuston suurta yksimielisyyttä ennakkoon arvioiden hankalassa asiassa. Kiharainen ja kimurantti kokonaisuus, jossa erityinen tarkastus osoitti että rikoksia ei ole tehty, ehkä hölmöjä päätöksiä, mutta josta olennaisen löytäminen vaati pitkää ja monipuolista käsittelyä. Hienoa oli halu löytää yhteinen totuus ja yhteinen tapa edetä- se jos mikä luo uskoa tulevaisuuteen. Miten syntyi yksimielinen päätös?

Ainoat keinot tähän ovat avoimuus, rehellisyys, selkeät struktuurit, vuoropuhelu ja kriittinen positiivisuus. Eli suomeksi, puhutaan miten asiat on, erotetaan olennaiset, tiedetään minne ollaan menossa ja miksi. Ollaan koko ajan valmiita ottamaan uutta tietoa vastaan ja koko ajan etsimään sitä parjattua konsensusta- yhteistä totuutta. Tähän suuntaan edetessä saadaan karistettua menneisyyden painolastit pois ja luotua ihan uutta poliittista kulttuuria, jossa demokratia on arvossaan.

Uhkana on vihapuhe-tyyppinen argumentointi, jossa muodostetaan blokkeja, me ja te. Tästä onneksi maanantaina päästiin eteenpäin. Ja siitä syntyy se tulevaisuuden usko, toivo.

Eilen illalla järjestettiin valtuustoryhmämme toimesta jälleen kerran Club Ilomieli- vapaamuotoinen keskustelutilaisuus kaupungin ajankohtaisesta polittisesta aiheesta. Syyskuun teemana oli Case Innopark- mitä oikein tapahtui ja mitä olisi pitänyt tapahtua. Toisin kuin päivän HäSa kirjoittaa, noin viidentoista ihmisen paikalle saaminen julkiseen keskusteluun ilman ilmaisia tarjoiluja on kokemukseni mukaan kohtuullisen hyvä saavutus Keskustelu oli monipuolista, polveilevaa ja osoitti paikalletulleiden perehtyneisyyden aiheeseen sekä kiinnostuksen yhteisiin asioihin. Hyvä niin.

Yksi teema, jota illassa käsiteltiin, oli vastuu. Kenellä on vastuu, mitä on poliittinen vastuu ja miten sitä kannetaan? Kolleegani keskustasta, tai siis Hauholta, toi raflaavalla tyylillään esiin että päitä täytyy pudota ja ruumiiita tulla, vastuunkannon nimissä. Kati Ahtiainen, tarkastuslautakunnan varajäsen, meikäläisiä, peräänkuulutti että kaupungista täytyy löytää vastuunkantajia, jonkun on erottava tai jotain sellaista. Vallan ja vastuun erottamaton suhde on keskeinen asia luottamushenkilönä toimimista, ja siksi erittäin olennainen asia. Mutta mitä se vastuunkantaminen oikein on? Hengellään tai ruumillaan sitä ei luojan kiitos tarvitse meilläpäin kantaa, tai ainakaan tähän asti ole tarvinnut kantaa.

Suorasta virheestä- joita siis IPn erityisestä tarkastuksesta ei löytynyt (paitsi johdannaisten osalta edelleen haetaan ratkaisua kirjanpitolautakunnasta)- voidaan koko toimielin tai virkamies erottaa tehtävästään. IPn osalta on syytä tutkia myös kaupungin oma toiminta KHn ja KV osalta, ovatko nuo organisaatiot toimineet lain, hallintosäännön ja sovittujen toimintatapojen mukaan, hoitaneet siis pestinsä asianmukaisesti- ja sen jälkeen päätetään tarpeellisista jatkotoimenpiteistä. Eli toimielimen vastuusta.

Mutta miten yksittäisen luottamushenkilön oman toiminnan vastuu?Jos epäillään rikosta, sen jolla on syytä epäillä, on tehtävä rikosilmoitus, ja kannettava vastuunsa näin. Sen jälkeen tutkitaan ja oikeuslaitos päättää syyllisen vastuunkannon muodoista.  Poliittista vastuuta kannetaan tietty vaaleissa, mutta vastuu on kuitenkin huomattavasti laajempi asia. Osakeyhtiön hallituksen jäsen on vastuussa päätöksistään henkilökohtaisesti, ja se vastuu on erityisen konkreettinen. Usein, myös eilen, vaadittiin eroa tehtävistä. Mutta olisiko kuitenkin niin että polittinen vastuu on epäkohtien pohjalta uuden luomista, rakenteiden muuttamista ja puuttumista vääriin toimintatapoihin ja uusien tapojen löytämistä? Eli ei pakenemista vaan toiminnan kehittämistä? Niin että syntyy entistä parempaa, niin että jatkossa hommat hoituvat laadukkaammin, niin että säilytään mahdollisimman vähillä vaurioilla ja mikä tärkeintä, kokonaisuus voi entistä paremmin tulevaisuudessa? Olipa sitten kyse ikäihmisten palveluista, päivähoidosta tai elinkeinopolitiikasta.

Innoparkin kohdalta olen pohtinut omaa toimintaani - kuten varmasti kaikki entiset ja nykyiset luottamushenkilöt. Edellisen valtuuston aikana olin yksi niistä valtuutetuista, jotka hyväksyivät nyt virheeksi osoittautuneet investoinnit, ja siitä tietty kannan osaltani vastuuta. Kuluvalla kaudella kaupunginhallituksen jäsenenä vastuuta on tietysti enemmän, ja ryhmyrinä vastuuta on myös koko kokoomusporukasta ja -porukalle. Joka päätökseen olen perehtynyt, käynyt keskustelua taustoista, kysellyt vaihtoehtoja ja pyrkinyt aina hahmottamaan mitä päätöksestä seuraa. Olen vaatinut parempia konserniohjeita, koulutusta, ohjeiden noudattamisen seurantaa, ja nyt olen mukana kaupungin omistajaohjauksen työryhmässä- josta syntyvät uudet koko konsernin ohjeet. Olen osaltani ollut laajentamassa keskustelua avoimemmaksi ja olen ollut vaatimassa laadukkampaa ja suunnitelmallisempaa viestintää. Olen luottanut omien alojensa asiantuntijoihin, kuunnellut erilaisia näkökulmia ja hahmottanut sitä kautta kuvaa todellisuudesta- mistä oikein on kysymys ja mikä on olennaista. Ja sen perusteella olen ollut tekemässä päätöksiä, jopa muuttanut omaa päätöstäni lisätietojen ja valtuustokolleegojen kanssa tehdyn yhteisen pohdinnan jälkeen, että kokonaisuus olisi paras mahdollinen. Tätä kaikkea on poliittinen vastuu - käytännössä. Pahuksen paljon töitä, perehtymistä, arviointia, sparrausta, valintoja ja päätöksiä. Ja niin pitää ollakin, kuntapolitiikka on juuri siksi niin hienoa ja arvokasta, koska jokaisella päätöksellä vaikutetaan kaupunkilaisten elämään ja arkeen.

Jatkuvan oman toiminnan arvioinnin jälkeen ainakin tämä luottamushenkilö miettii, olenko tehnyt tarpeeksi, olenko toiminut moraalin ja lakien mukaan, olenko ymmärtänyt ja olenko ollut luottamuksen arvoinen. Sen pohjalta päätän, lähdenkö hakemaan jatkokautta ja edelleen ehdolle. Onko enemmän plussia vai miinuksia, äänestäjät kertovat sen selkeällä viestillään. Ja siksi edustuksellinen demokratia on niin hienoa. Tässä minun henkilökohtainen prosessini. Miten muilla?

On ihan ok että ennen vaaleja yritetään nostaa selkeitä eroja eri puolueiden välillä, ja ehkä hivenen kärjistääkin eroavaisuuksia. Samoin tietty toimivat ehdokkaatkin. Ja on ihan ok että vaalien jälkeen tilanne muuttuu, ja haetaan konsensusta.

Mutta, ihmetellä täytyy että kokonaan muutetaan tapaa puhua, kokonaan irtisanoudutaan omista lupauksista ja omista sanomisista. Eikö tää ole just sitä josta ns vanhoja puolueita on syytetty, puhutaan yhtä ja tehdään toista? nim. A-talkin katsonut…

Aurinko paistaa ja muutamia ajatuksia vaaleista. Sain palautetta kitkeristä kommenteista eilen illalla. On se kumma, kun pyyhkeitä tulee teet niin tai näin. Osaa ärsyttää jatkuva positiivisuus, ja näköjään kriittisyyskään ei kelpaa- mutta tapanani on tehdä kuten aidosti (ja avoimesti;) tuntuu.

Huoli ja pieni pelko perustuu ihan ennen vaaleja annettuihin lupauksiin. Olen iloinen Kokoomuksen vaalivoitosta, olemme 44 edustajalla se suurin puolue ja hyvä niin. Nyt tarvitaan näkemystä ja osaamista, ja sitä meidän edustajiltamme löytyy. Olen huolissani jos edes osa vaalien jytkyvoiton saaneen puolueen lupauksista toteutuu, koska silloin ei Suomi mene eteenpäin. Olen iloinen myös siitä, että demarit nousivat kakkoseksi, koska heillä on taitavia ja fiksuja edustajia ja tavoite hyvinvointisuomen kehittämiseksi- ja myös kuntarakenteen uudistamiseksi.

 Ja olen hemmetin iloinen hämeenlinnalaisten antamasta luottamuksesta- liki 3000 ääntä täällä vaikeiden kunnallispoliittisten kiemuroiden jälkeen. Kaikista tärkeintä on, että ne jotka läheltä työtä seuraavat, arvostavat ja tukevat.

Eli, summa summarum, ei sota yhtä miestä tai naista kaipaa, ja tehtäviä tekijöille riittää kyllä. Joku sanoi että minkä politiikassa häviää, niin perhe-elämässä voittaa. Ja näin on! Illalla jännitetään tuleeko perheeseen Suomen mestaruus.

Hyvää pääsiäisviikkoa kaikille ja parhaat onnittelut kaikille voittajille!

t. Hämeen Hillary (vaalien loppusuoralla saamani lempinimi)

ps. ens kerralla lahtelaisten kannattaisi keskittyä enemmän omaan tekemiseen kuin muiden torppaamiseen;) politiikka on kuitenkin yhteistyötä.