|
Finncomm ilmoitti lopettavansa kannattamattomat lennot keskisen Suomen alueella. Ymmärrettävää ja järkevää. Jos esimerkiksi Porin lennolla on ollut keskimäärin 23 matkustajaa, ei homma voi olla kannattavaa. Samaan aikaan on kehitetty expressbus liikennettä ja aloitettu ihkauusi ICjunavuoro Helsingin ja Satakunnan pääkaupungin välillä. Ja mikään ei toimi joka kantilta katsoen oikein hyvin.
Jyväskylästä pääsee junalla kolmessa tunnissa pääkaupunkiin, lentäen toki nopeammin vielä. Tosin keskustasta keskustaan ero ei enää olekaan niin suuri.
Vihreiden esitys satsata reilusti raideliikenteeseen on tutkimisen arvoinen- ja jopa hyvä. Raidevaihtoehdon toiminen edellyttää muutamaa asiaa: a)rataa Helsinki-Vantaalle b) uutta raideparia Helsinki-Tampere välille ja c)toimivia bussiyhteyksiä lisäksi ja raiteettomille matkoille. Erinomainen ratkaisu saadaan rakentamalla d) harkitusti uusi poikittaisliikenteen rata tai e) Forssan kautta Porin rata.
Rahat ei riitä, sanoo liikenneministeri. Kyse on kuitenkin isosta kokonaisratkaisuista, joilla ratkaistaan koko liikenteen sujuvuus ruuhkaSuomen alueella ja aidosti voidaan vaikuttaa joukkoliikenteen suosion kasvuun. Yksityisautoilu jatkaa kasvuaan jos nykymenoon ei tule muutosta. Olisiko jo aika katsoa kokonaisuutta, tehdä päätös ja edetä isosti uuteen suuntaan?
Olisi kauhean kätevää jos voisi suunnitellessa ja kehittäessä valita ne asiat jotka tarvitsee ottaa huomioon. Välittämättä siitä, mitkä asiat oikeasti vaikuttavat ja jotka ovat merkittäviä kokonaisuuden kannalta. Pahuksen paljon on ihmisiä, jotka kuitenkin toimivat näin. Ihan iloisesti ja vakuuttavasti puhuvat ja selittävät asioita pää pensaassa tai läpät silmillä. Esimerkkejä vaikkapa HAMK, seudun kuntarakenne, Kreikkatuki…
Hellstenin ulostulo sunnuntain lehdessä on tehnyt tehtävänsä, kirvottanut keskustelua tilanteesta mutta valitettavan vähän vielä tulevasta. Faktaa on että tarvitaan yhteinen ekosysteemi, yhteinen näkemys ja luottamusta synnyttävät yhteiset työtavat jotta löydetään koko Hämeenlinnan seudulle järkevät tavat toimia. Siinä meidän kaikkien päättäjien on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja nöyrtyä sekä katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Asukkaiden hyvinvoinnin ja seudun elinvoiman takia. Kunnilla ei ole itseisarvoa vaan ne ovat olemassa kuntalaisiaan varten.
Toivoisin että ne jotka puhuvat pää pensaassa esittäisivät myös näkemyksen mihin se johtaa. Nykytilan säilyminen nääs ei ole vaihtoehto.
Oheinen juttuni julkaistiin viime vuonna kesäkuun alun Hesarissa. Kohtuullisen ajankohtainen juuri nyt. Samoin on mietittävä suomalaista rataverkkoa ja junaliikennettä. Mitä jos 2030 lentomatkaaminen onkin yhtä epävarmaa kuin tänään? Ja junailu on takuulla ympäristöfiksumpaa toimintaa kuin lentäminen.
”Junamatkustamisen suosio vaihtelee. Pendelöinti lisääntyy suurten kaupunkien välillä ja lähistöllä. Eurooppa on kompakti alue, jossa on valtio-omisteiset rautatiet, ongelmana on vain kokonaisuuden puuttuminen. Interrail –kortti toimii nuorisolle ja nykyään myös vanhemmille matkaajille. Kilpailukykyisemmät aikataulut, yhtenäinen suunnittelu ja hinnoittelu toisi lisää hyvää kaikille junailijoille, ja myös Euroopan ruuhkaiselle ilmatilalle. Rail Baltica on hyvä tavoite nykyaikaiselle raideyhteydelle Tallinnasta Länsi-Eurooppaan. Sen lisäksi tarvitaan paljon pieniä asioita ja ennen muuta yhteistä suunnittelua.
Ilman muuta EUn mittainen asia- ja jokaisen kestävästä kehityksestä huolehtivan. Siinä tehtävä suomalaisillekin mepeille!”
Millä Suomi menestyy jatkossa? Kuka ja ketkä työllistävät? Julkinen sektori etsii vimmatusti rakenteellisia uudistuksia ja tuottavuuden kasvua joka tarkoittaa myös työntekijöiden määrän vähenemistä. Vanhustenhuollossa työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta monessa muussa kohdassa työpaikkojen määrä vähenee.
Missä syntyy innovaatioita ja uusia menestystarinoita? Tarvitaan pieniä yrityksiä, joita syntyy mukavaa tahtia, mutta tarvitaan kasvuyrityksiä jotka työllistävät. Maailmalla on tutkittu että 6-7 % yrityksistä luo 60-70% nettotyöpaikoista. Tapasin männä viikolla kasvuyritystutkijan (josta muuten piti alunperin tulla lätkävalmentaja), joka kertoi karseita tilastoja. Suomessa on vain kourallinen yrityksiä, joiden liikevaihto kasvaa vuodessa keskimäärin yli 100 prosenttia. Monessa muussa maassa kasvuhakuisuus on aivan toista luokkaa. Onko kyse asenneilmastosta vai yhteiskunnan rakenteista?
”Tarvitaan uusi Nokia” sanotaan, tai että ”Tarvitsemme 100 uutta pienoisnokiaa”. Eli meillä pitäisi olla 100 yritystä, joiden liikevaihto olisi 400 miljoonaa euroa. Ja montako on? Nokian tarina on ainutlaatuinen, se on aidosti tehnyt jättimäisen työn suomalaiselle yhteiskunnalle. Puhumattakaan tutkimuksesta ja kehittämisestä, johon satsatuissa resursseissa Nokia on valovuoden edellä muita toimijoita.
Vielä lisää faktaa ja vertailua: Yritysten kasvuhaluisuudessa olemme sijalla 53, ainoastaan Meksiko on meidän perässämme. Yksityiset riskisijoittajat sijoittuvat Suomessa yrityksiin viime vuonna 30 miljoonaa dollaria, Israelissa 300 miljoonaa dollaria ja Suomen kokoisessa Massachusettsissa 895 miljoonaa dollaria.
Opiskelijoiden työelämäyhteistyöstä ja sen kehittämisestä puhutaan myös paljon. Esimerkki maailmalta: Israel vie korkeakouluopiskelijat Kalifornian piilaaksoon harjoittelemaan paikallisiin kasvuyrityksiin. Olisiko meillä jotain opittavaa muista? Erinomainen kannanotto viimeviikolta tuli Hämeen Kauppakamarilta, jossa ehdotettiin opettajaopiskelijoiden harjoittelua elinkeinoelämässä. Meidän on saatava yhteiskuntamme toimivaan kokonaisuutena. Yritykset luovat elinvoimaa ja resursseja hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen. Myös sinne vanhustenhuoltoon ja päivähoitoon.
Päivän uutinen on että suomalaiset ovat eurooppalaiselle mittapuulla innokkaita liikkujia http://www.hameensanomat.fi/?article=127538. Viime viikolla osallistuin opetusministeriön Liikkuva koulu- seminaariin www.minedu.fi ja siellä taas viesti lasten ja nuorten liikkumattomuudesta oli järkyttävä. Puolet suomalaisista lapsista ei liiku edes terveytensä kannalta tarpeeksi - saatika niin että liikunnasta ja urheilusta olisi jotain tavoitteellista saavutettavissa. Kakkostyypin diabetes, ylipaino, tuki-ja liikuntaelinsairaudet tai vaikkapa levottomuus ovat kaikki estettävissä tai ainakin hillittävissä liikunnan avulla.
Perusopetuksen tuntijakouudistus on meneillään ja laaja yhteisymmärrys on liikunnan roolin kasvattamisesta koulun arjessa. ”Terveys ja toimintakyky on hyvinvointia vahvistava kansalaistaito” ja siinä liikunnan ja liikkumisen merkitys on korvaamaton.
1. Lapset tarvitsevat liikkuvan arjen, liikkuvan elämäntavan. Turvalliset koulumatkat, kivat pihat, pallot peliin ja myös sitä perheiden yhteistä liikuntaa.
2. Pitäisikö kaikista päätöksistä arvioida sen liikkumisvaikutukset? Miten kaavoituspäätös, kouluratkaisut vaikuttavat liikunnan määrään? Edistääkö vai estääkö?
3. Meillä aikuisilla on vastuu lasten liikunnasta ja liikkumattomuudesta. Lapsella on oikeus liikkua ja nauttia siitä!
Reilun vuoden vanha tiltua, tilaaja-tuottajatoimintatapaa, arvioidaan joissain pöydissä syylliseksi milloin mihinkin juttuun. Tämän päivän tilinpäätösinfossa vuodelta 2009 saatiin faktoja viime vuodesta- ja ehkä jotain aihiota tiltun toimivuudesta.
1. Koko vuoden kasvuprosentti oli 0,3%, kun se aiempina vuosina on ollut 5-7, ja surullisen kuuluisana vuonna 2008 10,7%. Jotain on tapahtunut.
2. Tilaaja-tuottajatoimintatavalla on saatu lisättyä läpinäkyvyyttä, avoimuutta rakenteisiin, päätöksentekoon ja tietty kustannuksiin. Nyt tiedetään (ainakin entistä paremmin) mitä mikin maksaa ja mitä rahalla saa.
3. Kustannustietoisuuden kasvun kautta on päästy pohtimiaan, miten voidaan tuottaa palveluita edullisemmin ja monipuolisemmin sekä asiakaslähtöisemmin. Parempaa palveluiden tuottavuutta ja vaikuttavuutta haetaan edelleen lisää. Palveluissa tuottavuus on hyvinvointia.
Näillä argumenteilla olen sitä mieltä että isot valintamme, tilaaja-tuottajatoimintatapa ja elämänkaarimalli ovat oikeita. Tilaaja-tuottaja-asiakasmalli on työkalu, apuväline, parempien palveluiden järjestämiseen. Ja sehän on kunnan perustehtävä. Pitää huoli että kuntalaisten tarvitsemia palveluita on saatavilla ja että rahat riittävät niiden järjestämiseen.
Tänään on ainoa suomalaisen naisen liputuspäivä, tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Ja syystäkin, suomenkielisen naistoimittajan aiheet ovat edelleen ajankohtaisia, naisen asema yhteiskunnassa ja köyhyys. Tasa-arvo kaikkinensa on monessa kohdassa hyvällä mallilla mutta paljon on vielä retuperällä, tässä muutamia viime aikoina esiin nousseita aiheita:
1. miehen euro=naisen 80 senttiä. Ei vaatine lisäselityksiä, pikkuhiljaa edetään…
2. miehen oikeus isyyslomaan ilman sarvia ja hampaita…
3. köyhyyden ja syrjäytymisen kierre, joka jatkuu sukupolvien yli- työllistämisen ja aktivoinnin välttämättömyys nuoresta alkaen
4. harrastamisen tasa-arvoiset mahdollisuudet
5. mahdollisuuksien tasa-arvo vammaisilla ja vajaakykyisillä henkilöillä työllistymiseen
6. naisten asema pörssiyritysten hallituksissa.. vaikea uskoa että päteviä naisia ei olisi
Tasa-arvo ei tarkoita samaa kaikille vaan jokaiselle tarpeen mukaan. Mikä on sinun listallasi ensimmäisenä?
Alkuviikon Hesarissa (16.3) oli erinomainen pohdinta vammaisen lapsen oikeudesta lähikouluun.
Meillä Suomessa on varsin usein vallalla –edelleen - ajatus, että
palvelut ovat sidoksissa seiniin ja osaaminen tiettyyn paikkaan.
Asiakaslähtöisessä tai ihmiskeskeisessä ajattelussa palvelut liikkuvat
sinne missä tarve on, syntyy konsultointia, verkostotyötä ja yhteistä
tekemistä. Ammattilaiset toimivat yhdessä, saman pöydän ääressä, asiakas,
lapsi keskiössä. Tästä on kyse toimivassa lähikoulujärjestelmässä.
Muiden lasten oikeus kohtaamisiin unohtuu välillä lähikoulun
perusteluissa. Jos ei ole koskaan tavannut liikuntavammaista lasta, eri
tavalla kommunikoivaa ihmistä, näkövammaista henkilöä tai vaikkapa eri
väristä ihmistä, kuva ihmisistä on kovin kapea. Jos on tavannut ja
toiminut yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, on oppinut että enemmän on
samanlaista kuin erilaista ja että jokaisen kanssa löytyy ne yhteiset
tekemisen tavat.
Inkluusiossa- kaikille avoimessa yhteiskunnassa, olemme lähtökohtaisesti
samassa paikassa, tilassa, päivähoidossa, koulussa ja painopiste siirtyy
olosuhteiden muokkaamiseen jokaiselle yksilölle sopivaksi. Yhteiskuntaan
kuuluvat me kaikki. Yhdessä elämistä voi harjoitella vain- yhdessä
elämällä.
Muistan fiiliksen kun muutimme yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä Hämeenlinnaan. Ensimmäinen retki Aulangolle, kansallismaisemaan, jota pohjoisen tyttö oli aikaisemmin katsellut vain oppikirjan kuvista ja Halosen tauluista, sai sydämen pakahtumaan. Jylhät kalliot, taivaita hipovat männyt, kimmeltävä järvi ja kaikkiaan, uskomattoman kaunis, puhdas luonto ruuhka-Suomessa. Ja kotiovelta kivenheiton päässä!
Puhumattakaan Hugo-everstin aikaansaannoksista, graniittilinna, näköalatorni ja tekosaaret top kolmosena omalla listallani.
Edelleen, aina kun meille tulee vieraita mistä päin maailmaa hyvänsä, Aulangon kiertoajelu ja Karhulinnan rappuset käydään kokemassa. Lenkkeilevien kavereiden kanssa pulahdus Lusikkaniemessä, talvisin ulkoilumajan avannossa, antaa pikantin lisän erinomaiseen liikkumismahdollisuuteen. Monipuoliset palvelut tietty mahdollistavat myös muualta tulevien nauttimisen huikeasta kokonaisuudesta.
Joskus pitää katsoa kaukaa nähdäkseen lähelle. Aulanko on jalokivemme, kaikkien yhteistä omaisuutta ja monella tavalla hyvinvoinnin lähde. Milloin kävit viimeksi?
|
|
|